Homma tuntuu rutinoituvan hitaasti, mutta varmasti. Aamiainen rakentuu pienin variaatioin kahden kanan munan ympärille, joskus on juustonäkki, joskus jotain jogurttia.

Päivän ensimmäinen ateria jää satunnaisesti pois, lähinnä aikataulujen takia. Nälkä ei silti vaivaa, vaikka yksi ateria jäisikin pois, ihmeellistä.

Päivän toiseen ateriaan panostan sitten vähän enemmän. Haasteellista on lähinnä se, miten tehdä mahdollisimman vähällä vaivalla minulle ja muulle perheelle sopivaa ruokaa, muu perhe kun ei karppaa. Kasviksia ja lihaa voivat ja syövät kaikki, muulle perheelle laitan sitten jonkun hiilarilisukkeen, mihin en itse koske. Perunoita, pastaa, riisiä... Tosin niissäkin pyrin valitsemaan vähän terveellisemmän vaihtoehdon, jos sellainen on. Ihme vaan, miten lapsille tuntuu poikkeuksetta maistuvan juuri makaroni!

Haasteellista on myös se, että suurin osa aikaisemmin laittamistani ruoista on sisältänyt juuri noita nykyisin karttamiani ainesosia. Ja aika pitkälle meillä on pyöritty paistijauhelihan ympärillä... Joten nyt joudun opettelemaan myös vähän muutakin ruoanlaittoa, siinäpä on kokki kolmoselle puuhaa. Onneksi on irkki ja ystävät siellä sekä äiti, joka kyllä osaa neuvoa. Kunhan vain karsin vehnäjauhot tms pois...

Iltapalaksi nautin usein jogurttia tai rahkaa, välillä juustonäkkärilläkin terästettynä. Dippaaminenkin on kivaa iltapalaa, ainakin kasviksia uppoaa reilusti. Muutenkin olen tämän vähän runsaan viikon aikana syönyt taatusti enemmän kasviksia kuin ikinä ennen! Uskoisinpa, että aika harva ns. tavallista ruokavaliota noudattava syö lähellekään suositeltua puolta kiloa päivässä. Niin, perunaahan ei lasketa. ;) Karppina on vähän pakko, jotain on saatava entisten vatsantäytteiden tilalle. Miksiköhän sitä onkin muuten niin hankala aluksi kuvitella elämää ilman riisiä, pastaa ja perunaa? Kun eiväthän ne nyt oikeasti niin kovin maittavia ruoka-aineita ole. Kasvikset kyllä lyövät ne maussa 6-0. Tottumus?