Vyötärö on hävinnyt jonnekin makkaroiden väliin, muistelen kaihoisasti niitä aikoja, kun tunsin kylkiluuni ja kyljellään nukkuessa oli pakko pitää tyynyä jalkojen välissä etteivät polven luut painaneet ikävästi toisaan vasten. Rakastan kylkiluitani, rakkauteni on vain hautautunut jonnekin läskien alle. Ehkä olisi aika tehdä lopultakin asialle jotain?

Olen aina lihonut helposti, olen myös ollut ennenkin tässä kunnossa, mutta sitten laihduttanut normaaleihin mittoihin rajoittamalla ruokavalion kaloreita radikaalisti. Ja liian alaskin, laihduttamisen seurauksena jouduin opettelemaan syömisen uudelleen. Opin liiankin tehokkaasti valitettavasti. Lopullinen niitti syömiseni ongelmoitumiselle olivat sappivaivat ja niiden aiheuttama sappiruokavalio. Kaikki rasvainen oli ehdottoman kiellettyä, ruokavalio koostui laihasta lihasta ja hiilareista. Tuloksena se, että jokaisen aterian jälkeen uusi nälkä iski melkein heti pöydästä noustuani, oli pakko saada jotain makeaa. Hiilarihirmuus oli iskenyt.

Ystäväni aloitti parisen vuotta sitten hiilihydraattitietoisen ruokavalion. Ensimmäiset ajatukseni silloin olivat, että hommassa ei ole mitään järkeä! Vähitellen tämän kahden vuoden kuluessa olen taipunut sille kannalle, että omassa syömisessäni ei ole järkeä - hiilihydraattitietoisuudessa sitä vastoin paljonkin. Iso este hiilihydraattitietoisen syömisen eli karppauksen kokeilemisessa on kuitenkin ollut se, että minusta on tuntunut mahdottomalta nähdä, mitä sitten syödään, jos ruokavaliosta poistetaan makaroni, riisi ja pasta = keittiöni peruspilarit. Karppihan välttää juuri näitä nopeasti verensokeria nostavia ruoka-aineita. Leipäkin joutuu karpilla tulilinjalle, valkoinen vehnä on ehdottoman nou nou, täysjyvää voi nauttia maltillisesti. Mutta se miten taviskaupasta löytää esim. vain ruista sisältävää leipää onkin toinen juttu...

Lopulta mittani tuli täyteen, kokeilen aluksi viikon, en voi menettää mitään muuta kuin kiloja!