Tänään oli taas vaihteeksi neljän aterian päivä.

Aamiainen:
kaksi paistettua kananmunaa
kaksi lehtileipää (salaatinlehti, kinkkusiivu ja juustoa)
tomaatti

Ensimmäinen ateria:
salaattia, tomaattia ja paprikaa majoneesilla
kaksi siivua paistinjämiä

Toinen ateria:
juustolla kuorrutettu uunilohi
voissa paistettu kaalinsilppu
tomaattia
porkkanaraaste

Iltapala:
näkkäri juustolla ja meetvurstilla
turkkilaisen ja tavallisen jogurtin seos

Eipä ole nälkä vaivannut, ei tuolla syöpöttelyllä tietenkään!

Kävin tänään vaa'alla ja vähän huolestuttaa, että paino tippuu liiankin nopeaan. Mutta toisaalta kun on mistä ottaa, niin ehkäpä näin alussa liikkeelle lähtevät nesteet selittävät kaiken. Jotain hyötyä runsaasta ylipainostakin, laihtumisvauhti on aluksi ripeää. ;)

Ajelin tänään kauppamatkalla sokeritehtaan ohi, joka syksyinen juurikasrumba on menossa ja niinpä näen sokerijuurikasta roudaavia kuormureita ja traktoreita useinkin. Alle kilometrin päässä valmistuu koko ajan sokeria, jota juuri nyt kartan. Se tästä vielä puuttuisi, jos oma elantoni olisi myös sokeritehtaasta kiinni. Mutta ei ole, välillisesti tämän kunnan elämä vain.

Olen miettinyt syömistä ja sitä mikä siinä on oikein vialla enemmänkin viime aikoina. Sattuneesta syystä. Liian hyvä elintaso on aiheuttanut sen, että mikä ennen oli harvinaista herkkua on nykyisin arkipäivää. Jos ennen syötiin pullaa harvoin, niin nykyisin pulla on joka päiväistä. Samalla kun herkku on arkipäiväistynyt ja siitä on hävinnyt hohto, sitä nautitaan itsestään selvyytenä joka välissä - eikä se silti tuota samaa ylellisyyden tuntua elämään kuin harvoin nautittuna. Sama koskee kaikkia muitakin hiilihydraatti herkkuja, jotka harvoin ja kohtuudella nautittuina eivät lihottaisi ketään.